perjantai 2. heinäkuuta 2010

Rainy Days

Aamun kaste laskeutui kevyenä huntuna kedon kukkien ylle. Ivan loi katseensa vielä kerran korkeaa ikkunaa kohden, käveli arkkunsa luo ja vaipui syvään uneen.

Tietoisuus leijui unen ja valveen rajamailla; tajuton, tajuissaan... Vaaleat luomet suljettuina, rauhallisesti hengittäen, värähdellen, kunnes kuu loisi jälleen kajonsa valkoissen arkun kanteen...

Kuin koputus, hiljainen kutsu ja silmät raottuivat. Pelko säteilee jälleen läpi ruumiin. Onko minut teljetty tänne? Kuolenko janoon? Aukeaako arkkuni kansi tänä yönä...?

Posliiniset sormet koettavat arasti arkun samettista sisäpintaa... Se aukeaa narahtaen. Helpotuksen huokaus...

Ivan kohottautuu istualleen ja ja suuntaa silmänsä huoneen toisella puolella lepäävään peiliin. Ei vieläkään kuvajaista... Vain pitkä särö kulkemassa peilin poikki, muistuttamassa päivistä jolloin hän saattoi yhä nähdä itsensä. Peili oli hyödytön; miksi hän yhä omisti sellaisen, arvottoman, hyödyttömän kapistuksen....? Mikä pidätti häntä heittämästä tuota kullattua esinettä polttouuniin..? Ivan käänsi kasvonsa pois. Aivan kuin peili olisi polttanut hänen kasvojaan.

Pehmeät, äänettömät askeleet lähestyivät salin raskasta ovea. Sade rummuttaa sormillaan ikkunoita. Myrkkysumakki tarrautuu kartanon koirkeisiin kiviseiniin yhä tiukemmin. Tuuli tempoo puiden oksia, repii armoa tuntematta...

"Joidenkin öiden tulee olla sateisia ja synkkiä... Joidenkin taas kirkkaita ja pilvettömiä", Violante kuiskasa varjoista.

Ivan nyökkää.

"Pilvien takana ovat tähdet...", Violante jatkaa.
"Ne tulevat eiin jahka sade on puhdistanut peilien pinnat..."

Ivanin selkäpiitä pitkin kulkee kylmä väre. Peili. Kullattu peili hänen huoneensa toisella päässä, punaisten verhojen kätkössä. Kummittelemassa, muistuttamassa ikuisesta rangaistuksesta...

"Emme näe itseämme peileistä, Violeante", Ivan huomauttaa purevasti.
Violanten silmät porautuvat hiljaa nuorukaisen ajatuksiin.

Mutta maksaisit mitä vain nähdäksesi itsesi vielä kerran, eikö?

Äänetön viesti leijui huoneessa kunnes hajosi ja nousi savun kanssa ylös hormiin, kohoten korkealle yötaivaalle.

Olet oikeassa, sisareni. Olet päässyt lähemmäs ajatuksiani kuin arvaatkaan...

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

† Hahmogalleria †

Ivan Doré
Seth Noir
Francesca Pieux
Anna Girond
Violante Rouge

Ivan Doré



Rauhallinen persoona, joka ottaa kaikessa aikansa ja on äärimmäisen järjestelmällinen. Lempeän ulkokuoren alla piilee kylmä sydän, eikä Ivan kaihda mitään keinoja saadakseen haluamansa. Moni kertookin hänen perineen kaikki Dorén suvun piirteet; petollisen kauneuden, posliinisen naamion joka hyväntahtoisuudellaan hämää kaikkia herkkäuskoisia, ja epäinhimillisen julman sydämmen. Kuolinsyy oli hirttäytyminen. Syitä ei tiedetä.

Seth Noir


Tuittupäinen, huikentelevainen ja äkkipikainen oman tiensä kulkija. Hänellä oli paljon taipumusta ryyppyjuhliin ja naisseikkailuihin. Sethin tiedetään hävinneen valtavia summia rahaa uhkapeleissä. Suku on jälkeenpäin maksanut kaikki nuoren herran pelivelat. Itsemurhan syyksi epäilläänkin juuri pelivelkoja.

Francesca Pieux


Uskonnollinen, hurskas ja järkkymätön. VAkavaluontoinen, mutta silminnähden lempein kaikista. Pidättyväinen järjenääni, jota arvostetaan kaikkialla. Poikkeuksellisen lahjakas verbaalisesti, ja musiikilisesti. KUolinsyy oli myrkytyksen aiheuttama tukehtuminen, epääillään itsemurhahski lavastetuksi murhaksi.

Anna Girond


Kaunis, itseriittoinen ja ylpeä. Hyvin harva näkee hänen nukkemaisen maskinsa taakse, ja löytää hänen hellän puolensa. Hän on läheisin pikkuserkkunsa Violante Rougin kanssa. Itsemurhan syyksi epäillään mahdollisen sulhasehdokkaan pakoa.

Violante Rouge


Synkkä, hiljainen ja järkkymätön nuori nainen. Hän on kokenut enemmän kuin monet muut hänen ikäisensä, ja käsittelee asiat ikäisiään kypsemmin. Syitä siihen miksi Violante päätyi itsemurhaan ei tiedetä.

Prologue

Se oli surullinen aamu. Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaasti piirrellen pitkiä varjoja puiden juurille. Violante Rouge löydettiin hukkuneena pienestä puistolammesta, vain kaksi tuntia sen jälkeen kun hänen serkkunsa Ivan Doré oli hirttänyt itsensä hylätyn kappelin kattoon. Eikä aikaakaan kun olin kuolema kultarinnan hahmossa jo vienyt mukanaan kaikki viisi lapsukaista, joiden varalle oli kirjottu elämän vaatteeseen monet vaiheet. Mutta vain harva sai tietää, että Kuolema tyttärineen oli antanut näiden viiden palata, ja hallita kuun valaisemia öitä, yhtä elävinä, ja yhtä kuolleina kuin olivat kivet ja taivaan linnut. Tarina ei kerro miksi Kuolema soi heidän palata, mutta osan jokaisesta se piti luonaan. Tämä on tarina viidestä viimeisestä, jotka kadotimme vuosia sitten...